Kia Orama
Peikonlehti
Sarjasta Anni
Ed. 5 + 2 ap
Kromogeeninen värivedos
2012
Valokuvaprojektini Anni osa 1 kertoo yhden tarinan Sipoossa sijaitsevasta, nyttemmin puretusta talosta.
Siitä, miten asiat muuttuvat asukkaan vanhetessa ja pois muuttaessa.
Miten talo hiljalleen tyhjenee huonekaluista ja tavaroista.
Miten varastot, ullakko, kellari ja komerot muuttuvat säilytyspaikoista tyhjiksi tiloiksi, ja asuinhuoneet kulissimaisiksi kun ne riisutaan lähestulkoon paljaiksi.
Kuvasarjan näyttämönä toimii talo, mutta ennen kaikkea se kertoo ihmisen suhteesta paikkaan.
Vedostaminen ja pimiötyöskentely ovat luonteva osa työskentelyprosessiani. Vedostaessa sarja hahmottuu ja kokonaisuus muodostuu sävyjen, kokojen ja rajausten kautta.
Vedostaminen on fyysistä ja tuo minut tekijänä lähelle kuvaa. Varjostukset ja lisävalotukset tehdään manuaalisesti omia, harjoituksen kautta hyväksi todettuja keinoja käyttäen. Varsinkin isojen vedosten kanssa työskentely on tarkkaa, jotta kaikki yksityiskohdat tulevat huomatuiksi.
Jokainen pimiössä tapahtuva työskentelyvaihe ohjaa omalta osaltaan lopputulosta kohden, pinnakkaisten tekemisestä koevedoksiin, josta edelleen näyttely- ja portfoliovedoksiin.
Vedostus on aikaa vievää ja meditatiivista toimintaa, siihen uppoutumiselle on annettava aikaa.
Tämän sarjan vedostuksessa olen pyrkinyt pehmeisiin ja lämpimiin sävyihin, säilyttäen tunnelman joka talossa vallitsi. Vaikeus piilee tasapainon säilyttämisessä, tunteeltaan oikean sävyn löytämisessä. Siinä, että kuva tuntuu luonnolliselta sitä katsottaessa.