Johnny Korkman

Loviisa 1988
By the Way -kirja
Skannattu mustavalkoiselta kinofilmiltä, printattu Museo Rag -paperille
60 x 40 cm
2018

Vuonna 2018 tein kirjan By the Way ja näyttelyn Laterna Magicaan. Kaikki By the Way-kuvat ovat mustavalkoisia ja otettu 1980- ja 1990-luvuilla. Näyttelyn vedokset tulostin Värinän silloisella Epson SC-P9000 printterillä.

Työ oli mahdollista tehdä tarkasti juuri haluamakseni ammattitason laitteilla ja ohjelmilla. Tulostaminen on toki hyvin erilaista kuin mitä vedostaminen pimiössä on, mutta mielestäni lopputulos vastaa hyvin sitä henkeä mikä perinteisissä vedoksissakin olisi ollut.

Olen aina ollut suoran valokuvauksen ystävä. Kuvani todistavat olemassa olevaa todellisuutta. Useimmat kirjaan ja näyttelyyn valikoituneet kuvani ovat syntyneet loma-aikoina, kun päivittäiset kuvaustehtävät ovat hellittäneet eikä kuvaamiselle ole ollut mitään tilausta, joka olisi määritellyt mitä ja miten kuvata.

Olen tavannut pitää Leica-kameraani mukana, ja kun jokin kohde on kiinnittänyt huomioni, olen kuvannut sen. Tämän kokoelman kuvani ovat mustavalkoisia ja myös kuvattu mustavalkofilmille.

Halusin pitää koko prosessin kuvaamisesta filmien kehittämiseen ja alkuaan vedostamiseen ja myöhemmin tulostamiseen omissa käsissäni. Mv-filmi asetti myös eräänlaiset rajat sille mikä oli mahdollista ja mitä piti kuvatessa huomioida.