Jaakko Koskentola

Sarjasta Vieraisiin pöytiin
30 vedosta
Kromogeeninen värivedos alumiinilla
2009

Valokuvasarjani ”Vieraisiin pöytiin” kertoo yksinäisyydestä, vieraantumisesta, ihmisten kohtaamisen vaikeudesta. Sarjan kertoja on mies, joka katselee vieraisiin pöytiin, joissa elämä tuntuu olevan ja joihin kertojalla ei ole asiaa.

Sarja on kuvattu vuoden 2009 aikana helsinkiläisissä ravintoloissa ja se kertoo siten myös helsinkiläisestä ravintolakulttuurista ja -miljööstä.

Liityin Värinään kahdesta syystä: oppiakseni vedostamaan ja tehdäkseni näyttelyn (josta oheinen kuva on). Sain enemmän kuin oletin: yhteispimiön yhteisöllisyys on hieno lisä työskentelylle. Kun tuli jokin hankala värinmääritys tai vedostustekninen kysymys oli usein paikalla kollega, jolta saattoi kysyä.

Kromogeeninen vedostaminen on opettanut värinhallintaa enemmän kuin mikään digitaalinen kuvankäsittely; värinmuodostus tapahtuu perusperiaatteiden mukaisesti. Vedostamisessa tulee mukaan myös neljäs ulottuvuus, aika.

Vedostamalla ei pääse niin tarkkaan alueelliseen värimäärittelyyn kuin digitaalisesti tulostamalla ja lopputulokseen liittyy aina pieni epävarmuus. Tämä lisää menetelmän kiehtovuutta.

Sarja Vieraisiin pöytiin on kuvattu vallitsevassa valossa – useimmiten keinovalossa – jonka lämpimän sävyn jätin kuviin tuomaan tunnetta että katsoja olisi itse läsnä.